i'm not going home, not really

minun viikonloppuni oli kamalampi kuin olisin halunnut. tiesin, ettei siitä kovin upeaa tule. äiti humalassa, avautuu, kaikki kääntyvät minua vastaan koska pyydän rauhaa ihmiseltä, joka ahdistaa. kaikki vs. minä. perhe vs. minä. minua itketti. huusin enemmän kuin aikoihin, otin neljä unta-auttavaa ja laitoin nukkumaan tuitun viereen.

tekisi mieli vain kadot. en jaksa olla olemassa.

suudelmia solisluilla

aika vaan valuu ohitse. pian pääsen pois sairaalasta, hyvästi osasto 2. tavallaan se tuntuu pelottavalta, mutta kyllä minä selviän, varmasti.

juuri nyt minulla ei ole teille sanoja. ei mitään kirjoitettavaa. minulle ei tapahdu mitään.

aloin itkeä typerästä syystä.

minä haluan pois niin paljon. en jaksa. olen liian surullinen.

eilen minä itkin tytön rintaa vasten kyllä mie voin muuttua, muutun kyllä, älä lähde. ja tyttö sanoi ettei.

eilen minä luulin, että sydämeni repeytyisi irti rinnasta, mutta ei. onneksi. tuntuu paremmalta nyt. ehkä minua voikin rakastaa.

and there's no one who can love me

ei minua voi rakastaa tällaisena kuin olen. ei tietenkään. mitä minä oikein kuvittelin? typerä typerä tyttö! miksi aina annat ihmisten tulla lähelle. mikä sinua vaivaa. miksi et koskaan ajattele. miksi sinun täytyy olla niin typerä. ei sinua voi rakastaa. ei. ei. ei.! 

typeränä uskoin, että minua voisi rakastaa kaikkine ongelmineni. miten voisi. ei kukaan kestä. minä olen yksin, pian täysin yksin. minun täytyy olla laiha ja terve. ehkä minua sitten voi rakastaa. ehkä joku jaksaa loppuun asti. ehkä sitten.

oon niin vitun hukassa etten enää jaksa hengittää.

ja unissani olin lauseidesi pieni

puoli viideltä avasin silmät harmaaseen perjantaihin. ulkona satoi vettä. kuuntelin tunteja vesisadetta. yritin nukahtaa uudelleen, mutta yritys oli turhaa. unihiekka oli jo kadonnut silmäluomiltani. itkin hetken ennen kuin uskaltauduin sairaalan ankeille käytäville. tunsin oloni rumemmaksi kuin aikoihin.

verhosin itseni isoihin vaatteisiin ja kävelin tupakkahuoneeseen. siellä ei ollut ketään. poltin tupakkani kaikessa rauhassa itkua pidätellen. minua itkettää kokoajan. sinun syytäsi. sinun. olet ilkeä. keittiössä osastokaveri keitti kahvia ja toivotti hyvät huomenet. hyvää huomenta, jos tämä nyt olisi edes hyvä huomen.

suihkussa itkin ja yritin koota itseäni palaveriin.

minuun sattuu liikaa. en osaa kuvailla tätä. minuun sattuu ja tuntuu, että sydän repeytyy irti rinnasta. minua ei oteta tosisaan. olen tavallinen tyttö, tavalliset ongelmat, jotka kuuluvat minun ikäiseni tytön elämään. miksi minua kohdellaan kuin lasta. en minä ole lapsi enää.

linnun keuhkoissa tupakan paksua savua

kylmässä huoneessa potilaiden keskellä, laitteita ja minä juoksen jalkani maitohapoille niin, että melkein voin maistaa veren suussa. kukaan ei ihmettele, kukaan ei tarkkaile. ihmekään. olenhan minä lihava ja oksettava kaikkien silmissä. mistä siis löytäisivät syyn siihen, että minun perääni pitäisi katsoa? eihän lihavat tarvitse ruokaa.

en minä välitä. minä tahdon olla sinun sanojesi pieni tyttö.

minun vartaloni on vankila. minun sisimpäni huutaa apua, päästäkää minut ulos! ja tämä vartalo, jota en hyväksy omakseni pitää sisimpäni turvassa, lukkojen takana.

olen hukunnut kirjojen maailmaan, bilbo reppulin seikkailuihin kääpiöiden keskellä, pahoja peikkoja ja velho. olen lukenut paljon. liikaa. olen lukenut tarinoita laihoista ja kauniista menestyjistä ja toivonut olevani ne tytöt niiden kirjojen sivuilla, joita katsotaan silmät täynnä mustaa kateutta.
minä olen se, joka katsoo.

joskus minä vielä olen tämän kuvan tyttö;

tai tämän;

hiljaa yksin hiljaa kaksin

joogasin itseni itkuiseksi. juon coca cola zeroa nälkääni ja pidättelen itkua. tekisi mieli mennä vaan nukkumaan ja unohtaa koko maailma hetkeksi. tekisi mieli kadota niin syvälle pääni sisälle ettei kukaan voi löytää minua, ei kukaan.

ulkona on harmaata minun sisälläni on harmaata. kunpa joku kertoisi minulle mistä löytää valoa, missä aurinko paistaa sieluun saakka. kunpa joku kertoisi minulle paikasta, missä voisin oikeasti olla onnellinen. kertokaa ja viekää minut pois tästä surun kutomasta verkosta. kiltti, kerro, auta.

how much it hurts

minä tein päätökseni. ja se varmistui nyt, hetki sitten. minun täytyy laihtua. minun täytyy onnistua siinä. joulukuuhun mennessä aion olla pienempi kuin koskaan ennen. minun täytyy muuttua keijuksi, jotta minua rakastettaisiin enemmän.

suolaista vettä, eikä sanoja tarpeeksi

that's how i feel at the moment. i just feel like there's NOTHING in my life. nothing stays. everything disappears too soon. help help help help.

olen itkenyt viimeisen tunnin ja odottanut Tyttöä tänne. "poltan vaan tupakan ja lähden". odotan edelleen ja siitä puhelusta on pian kaksi tuntia. minua itkettää ihan liikaa. on niin yksinäinen olo. on hylätty olo. on tyhjä olo ja silti tuntuu, että liikaa tunteita (aina niitä kielteisiä ja inhottavia) on päällä yhtäaikaa kaikki sikinsokin ja ajatuksen on yhtä hullun myllyä.

suunnittelin soittavani pari puhelua. tahdon juoda rahani tämän kaupungin yössä. tahdon humaltua. kolmas päivä humalassa tekisi hyvää.
huomenna osastolle takaisin krapulassa.

kolibrin siivet vasten rintakehää

minua lähes alkoi itkettää kun osastoenkeli avautui minulle. kuuntelin hänen tarinaansa ja yritin olla näyttämättä surua, joka sisälläni kuohui, pyrki ulos kyyneliksi poskille. avauduin hänelle. kerroin vanhemmistani, kerroin koulukiusaamisesta. minä puhuin ja pidättelin itkua.

minun pääni sisällä ei ole pyörinyt mitään muuta kuin tahdon olla laiha, täytyy olla laiha.

nyt pakenen kuntosalille. pakko laihtua.

i'm a mess

osastolle tuli uusi tyttö. hän käveli käytävää ja minun katseeni kiinnittyi häneen välittömästi. hän on upea. kaunis. hän on siro ja pieni keijutar. olenko tosiaan niin sairas, että kadehdin hänen anoreksiaansa? mikä minua riivaa kun salaa toivon hänen sairautensa minulle itselleni. minä tahdon olla yhtä laiha. tahdon olla luita ja kalpeaa ihoa.

kertokaa miten selviän näistä viimeisistä viikoista, jos hän on täällä kanssani? miten voisin. en tule koskaan olemaan yhtä kaunis. en koskaan.

there's another world inside of my head

täällä sielujen sairaalassa on hiljaista. kaikki ovat lähteneet rantasaunalle ja minä sanoin "ei kiinnosta vittuakaan" ja jäin yksinäisyyteni turvalliseen syliin. muutin hiusväriäni ja tunnen itseni nyt enemmän itsekseni.

kunpa minulla oli ystävä täällä. sellainen, joka vilpittömästi välittää. joka oikeasti haluaa tietää minusta, eikä ole vain utelias. kaipaan ihmisiä.

pari päivää sitten olin lomalla sairaalasta. istuin kapakassa ja puhuin tatuoinneista maailman siroimmalle tytölle, joka harmitteli kun ei olla koskaan aikaisemmin juurikaan puhuttu toisillemme. hän kysyi painoani ja kun sanoin hän vastasi "ei uskoisi että painat niin paljon. et näytä siltä." ja minä hämmennyin niin etten saanut sanoja suustani.

ja puiden alukset täynnä kirkkaanvalkoisia, hohtavia kieloja, sylin täydeltä kieloja.

en tiedä miksi taas tulin tänne kirjoittamaan. ei minulla ole mitään kirjoitettavaa.

makasin tunnin keinussa sairaalan takapihalla ja tuijotin pilvetöntä taivasta. kuuntelin kuinka tuuli kertoi tarinoita, auringon lämpö sulki minut hetkeksi syliinsä ja tuuditti hiljaa, lämmitti väsyneitä silmäluomia ja yritti herätellä minua horroksestani. tuuli ja linnut saivat minut itkemään. olen kai oikeasti surullinen. olenko? olenko oikeasti surullinen tyttörukka?

love me until my heart stops

osasto on hiljainen. maanantai on hiljainen. tänään ilmassa oli syksyn tuntua. ulkona on kirpeä aamu, mutta aurinko lämmittää hiljalleen maailmaa, tätä kaupunkia ja sairaalan rappeutunutta rakennusta. kuuntelen ympäröivää hiljaisuutta. välillä siivooja siirtää tuolia varovasti. tauko. hiljaisuus. tuoli liikkuu.

valitettavasti minulla ei ole aikaa kirjoittaa, ei nyt. palaan pian. älkää unohtako minua.

ps. tatuointi tämän kuun lopulla.