ja puiden alukset täynnä kirkkaanvalkoisia, hohtavia kieloja, sylin täydeltä kieloja.

en tiedä miksi taas tulin tänne kirjoittamaan. ei minulla ole mitään kirjoitettavaa.

makasin tunnin keinussa sairaalan takapihalla ja tuijotin pilvetöntä taivasta. kuuntelin kuinka tuuli kertoi tarinoita, auringon lämpö sulki minut hetkeksi syliinsä ja tuuditti hiljaa, lämmitti väsyneitä silmäluomia ja yritti herätellä minua horroksestani. tuuli ja linnut saivat minut itkemään. olen kai oikeasti surullinen. olenko? olenko oikeasti surullinen tyttörukka?