lauantai 16. huhtikuuta 2011

about my twisted dreams

tuntuu jotenkin vaikealta kirjoittaa tänne. tämä ei ole enää se sama blogi. tämä on uusi alku. tavallaan. tällä kertaa aion olla rehellisempi, mutta silti piilossa. en halua että minut löydetään. en tahdo, että niin käy uudelleen. aion olla salaperäisen avoin. aion olla epäselvästi rehellisempi.


on tapahtunut paljon ja sitten taas oikeastaan ei yhtään mitään. olen haaveillut humalasta ja yksinäisyydestä. olen haaveillyt Tytöstä. olen onnistunut rikkomaan välini Häneen. olen juonut liikaa kahvia, syönyt liian vähän (jos ollenkaan), polttanut tupakkaa ketjussa yksinyhdessä. olen lukenut kirjoja, nettiartikkeleita ja blogeja. olen ihaillut kylkiluita, jotka eivät ole minun.


tuntuu että kaikki hajoaa käsiin. en saa pidettyä mistään kiinni. en tiedä kauanko jaksan pitää kiinni elämästä. en enää tiedä mitään ja tämä tietämättömyys pelottaa niin etten saa henkeä kun ajattelen asiaa. tahdon paeta äkkiä Tytön kanssa jonnekin. en halua tulla takaisin. tahdon kadota hetkeksi kaikilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kerro minulle satuja. laula kauniita lauluja.